Keitä olimme ja keitä olemme nyt
Metallikoneistus O.K. Nätkinmäki Oy siirti toimintansa 1969 Hartolan kuningaskuntaan. Alkuvuosina yrityksen toiminta keskittyi pääosin ruostumattomasta teräksestä valmistettujen taloustavaroiden valmistukseen ja myyntiin. Yhtiö tunnettiin tuolloin mm. Musla -kuvioiduista leikkelehaarukoista, kahvilusikoista, liemikauhosta ja paistinlastoista. Myös hämäläinen sahtihaarikka tuli tehtaan linjastolta.
Yrityskaupan myötä, omistus siirtyi vuonna 1979 Reino Pitkäselle ja yrityksemme tunnetaan nykyään nimellä Mittakoneistus 2R Oy. Tästä alkoi asteittainen muutos yrityksen tuotevalikoimassa ja aloimme suuntautua myös rakennustarvikkeisiin. Reino Pitkänen on ideoinut, suunnitellut ja toteuttanut uusia tuotteita mm. kolmio-,kulma- ja ankkurivasteet, putkiavainsäiliöt, hirsirakennuksien kattotuolin liukuraudat ja lattiakoolauksen palkkikengät. Olemme tunnettuja arkkitehtien keskuudessa, sillä olemme pystyneet toteuttamaan yksilöllisiä ja näyttäviä ratkaisuja. Näistä mainittakoon esim. Kotkan Maretariumin ja Puolustusvoimien pääesikunnan ovien vetimet.
Tänä päivänä meistä voidaan puhua todellisena perheyhtiönä, sillä yrityksessä työskentelee Reino Pitkäsen lisäksi kaksi sukupolvea! Tuotanto koostuu pääosin rakennustarvikkeista, mutta taloustavaroiden kestosuosikkina on tuote, jota lähes jokainen suomalainen on pitänyt kädessään. Harva tosin on tiennyt tuotteen olevan kotimainen... Vai miten on, tiesitkö sinä, että alla oleva tuote tehdään alusta loppuun Suomen Hartolassa?